Sydämellisellä järjellä Koko maailmaa ei voi parantaa, mutta Suomea voi!

Kaikki blogit puheenaiheesta Harrastaminen

Harrasteilmailun yhteiskunnalliset hyödyt

Keskustelu Malmin lentokentän kohtalosta käy kiivaana. Ilmailuala on kasvava ala, jolla on vaikutusta Suomen ja Euroopan kilpailukykyyn ja houkuttelevuuteen markkina-alueena. Keskustelussa on noussut esille visioita Malmin lentokentästä pääkaupunkiseudun metropolialuetta tukevana lentoasemana, joka toisin kuin Helsinki-Vantaan lentokenttä, voisi mahdollistaa joustavat, aikataulusta riippumattomat liikelennot. Lisäksi lentokenttä voisi toimia alustana ilmailualan kehitykselle. Sähkölentokoneet ja lennokit ovat nykypäivää ja ilmailu on kehittymässä myös ekologisempaan suuntaan.

Suomi voisi liikuttaa enemmän

Liikunta, se ihana, paljon antava harrastus. Kuitenkin nuoret liikkuvat vuosi vuodelta vähemmän ja yleiskunto heikkenee koko kansalla.

Meillä on liikuttu pienestä pitäen, onneksi. Sukset laitettiin jalkaan kun pysyin pystyssä ja lentopallo käsiin kun osasin kiinni tarttua. Aluesarjan aloitin 6-vuotiaana, jonka jälkeen aikalailla yhtäjaksoisesti on tullut pelattua, joku SM-mitalikin löytyy kaapista. Sen lisäksi olen liikkunut ja urheillut ihan omaksi iloksi kavereiden kanssa, kaikennäköisiä pihapelejä, hiihtoa ja mun lempparia, pulkkamäkeä.

 

Helsinki liikkuu talvellakin. Aloite tekojäistä tammikuulta 2018.

Toimivan Helsingin nimissä meidän tulisi edistää asukkaidemme liikuntamahdollisuuksia laajalla rintamalla.

 

Liikunnan ilo ei saa olla euroista kiinni

Liikunnan harrastamisen kalleudesta puhutaan tasaisin väliajoin. Väitteet hintojen noususta eivät valitettavasti ole tuulesta temmattuja.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä