Olenko vastuussa itseni elättämisestä?

Paljon puhuttaa juuri nyt tuo työttömien aktivointimalli ja sen mukanaan tuomat ongelmat ja epätasa-arvo.
Ymmärrän, että sillä halutaan kitkeä työttömien laakereilla lepääminen, mutta asiaa ei ole ajateltu loppuun saakka. Eihän ketään voida rangaista siitä, ettei töitä ole tarjolla, vai voidaanko? Jos, niin ketä? Olisko oikeampi osoite työnantaja, kun työtön. Eihän työtön sitä työpaikkaa tee. Sen tekee työnantaja, jos tekee.

En  mitenkään kovin vahvasti halua juuri tätä asiaa enempää pyöritellä, mutta kun tuo Vartiainen älähti, että ihminen on itse vastuussa itsensä elättämisestä, niin pakko on myöntää, että vähän samansuuntaisia asioita on omassakin päässä liikkunut, kun lukee/kuulee työttömistä, jotka eivät halua siirtyä työn perässä mihinkään kotinurkiltaan. Tietenkään siirtyminen ei aina ole mahdollista, mutta jos ajatellaan, miten aikoinaan kokonaiset perheet muuttivat Ruotsiin työn perässä, vaikka heillä ei ollut edes kielitaitoa, tai kuinka  Suomesta mentiin sankoin joukoin siirtolaisiksi Amerikkaan ja Kanadaan, pistää kyllä hiukan miettimään, mikä nyt on sen työn perässä liikkumisen este, kun yhteydenpitokin on aikaa myöden huomattavasti helpottunut (kännykät, someyhteydet jne) ja jopa kotipuolessa käynnit ovat aika yksinkertaisia asioita verrattuna noihin entisiin aikoihin.  Ei se tietysti mukavaa ole, jos perhe on toisella paikkakunnalla ja itse toisella, mutta  nykyisin saa sentään verotuksessa vähentää toisella paikkakunnalla asumiskulutkin… siihen aikaan, kun mieheni oli 14 vuotta viikot 140 kilometrin päässä työssä, niitä ei saanut vähentää. Eikä toisaalta kuitenkaan työmatkakuluina voinut vähentää enempää, kuin yhden edestakaisen kotimatkan/viikko.  Ei se niin helppoa ollut, mutta kun miehen firma muutti pois Helsingistä ja minulla oli hyvä työpaikka ja lapset opiskelivat , ei ollut mitään mieltä myydä taloa ja mennä miehen työpaikan perässä pikkukaupunkiin, jossa minulla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia silloisen työpaikkani tasoiseen työhön. Se oli ”järkiratkaisu”, ei helppo, mutta hoitui hyvällä tahdolla ja kovalla yrittämisellä. Periaate oli: meidän pitää pystyä hoitamaan asuntovelat ja antamaan lapsille mahdollisuus kotoa käsin opiskella niin, etteivät he olisi korviaan myöten veloissa valmistuttuaan. Kuten sanoin, ei se aina helppoa ollut, mutta loppuihan se sitten, kun jäätiin eläkkeelle!  Eikä siitä seurannut edes avioeroa. Väittäisinkin, että omalla asenteella on iso merkitys. Pitää kysyä itseltään, mikä on tärkeää. Meille se oli työ, joka mahdollisti koko perheelle joitain asioita. Moni asia olisi ollut mahdotonta ilman, että molemmilla oli työpaikka.  Ymmärrän hyvin, jos jonkun arvomaailmassa perhe ja sukulaiset ovat ykkössijalla ja ei haluta erota, mutta sitten pitää hyväksyä se, että rahantulo on minimissä. Kaikkea ei voi saada.

titta
Sipoo

Olen aina ollut yhteiskunnallisesti aktiivinen.Tarkkailen, mitä ympärillä tapahtuu...yhteiskunnassa, luonnossa, politiikassa.Harrastan maalaamista, valokuvausta, kirjoittamista. Rakastan luontoa ja eläimiä olematta kuitenkaan eläinaktivisti. Pistän mielelläni tavaroita kiertoon ja kivaa on myös "pistää hyvä kiertämään" ja näin helpottaa joskus muidenkin arkea.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu